keskiviikko 22. lokakuuta 2014

When you're happy like a fool, let it take you over

Sorry, iPhone-pictures.
Sunnuntaina koitti vihdoin se aika, ku 7 vuoden haaveilun jälkeen näin OneRepublicin livenä. Siis se tapahtu ihan oikeesti. 

Keikka oli 3Arenal, Dublinis ja oltiin Johiksen kaa paikan pääl vaan hetki ennen ovien aukeemist. Se areena oli järkyttävän hieno, koska se oli suunniteltu ilmeisesti nimenomaan konserttikäyttöön ja otettu kaikki huomioon. Permanto oli suht normaali, mut sit istumapaikat oli rakennettu niin, et osa penkeist oli "kattona" permannon pääl, eli toisinku esim. jäähalli ja stadikkakeikois ne istumapaikat oli oikeesti hyväl paikkaa! Ja kaikki oli rakennettu sellaseen puolikuun muotoon, et kaikkialt oli suurinpiirtein sama etäisyys lavaan nähden. Oih, voisiko Suomessakin olla samanlainen? 

Päästiin ehkä kolmanteen-viidenteen riviin, vaik oltiin noinki myöhään liikentees. Hyvä meille!
Lämppärinä niillä oli joku Kongos, josta ei oltu ikinä kuullu. Ne oli kotosin Uudesta Seelannist ja ilmeisesti ekaa kertaa ikinä Irlannis. Kaikki biisit oli aikalail samanlaisii, ei oikee uponnu pahemmin. Yks biisi oli ihan jees ja niitten haitari toi hauskoi viboi, mut tollee muuten tuntu tuskalt seistä siel kuumuuden keskel jalat kipeenä samal, ku edessäoleva tunki hiuksiaan mun suuhun -tahallaan tai tahattomasti, dunno. 
 Sit vihdoin noin puolen tunnin jälkee Kongos lähti lavalt ja teknikot alko valmistelee lauteit pääesiintyjäl. 


Keikan alus niil roikku sellanen samanlainen jättimäinen lakana, ku mm. Kapasiteettiyksiköl Summer Upis 2012 ja Cheekin jäähallikeikoil oli, mut noil oli lisäks viel lavan takaosas valot, jotka heijasti erikokosii varjoi bändin jäsenist. Eli visuaalisesti tosi hienosti toteutettu alust loppuun!
Samanaikasesti ne veti lakanan takaa Light it Upia ja tunnelma alko lämpenee, olin niin innoissani! 
Sit tuli Secrets ja All the right moves, eli vähän vanhempaa tuotantoo, mikä oli tosi kiva. Jotenki harvoin lämpeen keikoil jois vedetään ihan pelkästään uusii biisei -tietty levyjulkkareit lukuunottamat- joten jeejee! Sit tuli What you wanted ja Stop and stare. Noist jälkimmäinen on yks mun kaikkien aikojen lemppari kyseiselt bändilt, joten olin jo niin fileis ku on mahdollista -melkein. 


Sit tuli taas valkonen lakana esiin, teknikot kanto kaikki soittimet pienemmäl laval ihan meiän eteen ja Ryan Tedder kiipes pianon ääreen. Katost valu tollaset valot ku ylemmäs kuvas, tuli heti mieleen Apologizen musavideo ja olin niin hurmioissani et koitin selittää Johiksel jotain samal kuvaten videoo käsi täristen. Huhhuh. Sit alko ensimmäiset sävelet, Ryan lauleskeli jonkun aikaa iteksee, kunnes sellisti hyppäs lavalle. Voi, miten kauniilta se kuulostikaan! Sit tuli kitaristit ja rumpali ja koko bändi oli siin meidän edes, vetämäs yht mun yläasteaikojen soitetuint biisii. En pysty vieläkään sisäistämään sitä. 


Sit yhtäkkii koko bändi katos näköetäisyydelt ja roudarit oli taas puuhissaan, soittimet kannettiin takas päälaval ja Preacher alko soimaan. Tykkään Native-levyst ihan sairaast ja voisin sanoo jokasen biisin lemppariks, mut toi on spessu. Mul tulee siit mieleen ihan oma Pappa ja voioioioi. Olis vaan tehny mieli tanssii ja laulaa ja varmaan teinkin molempia. Come home. Counting Stars. Can't Stop. Au revoir. Feel again. Good Life.
Ja sit tuli se I lived, mitä me Johiksen kaa ootettiin ihan sikana, koska se on molemmille sellanen biisi, joka kuvaa meiän ajatuksii, toiveit ja elämää ja ah, kaikkea. Ja se on kai kans äitin lempparei, joten jei!

Ryanin olemus ja esiintyminen muistutti ihan hirveesti Macklemoree, se hyppi ja juoksi ja muutenki oli yhtä energinen, näytti ihan yhtä onnelliselt ollesaan siel laval vetämäs omii biisejään ja no, nenä ja vaatetuski muistutti kyl aika paljon tota mun lempparijenkkiräppärii. 

Love runs outin aikana me lähettiin taaksepäin, koska siellä oikeesti oli järkyttävän kuuma ja huono ilma, heikotti ja väsytti ja samal tärisin onnesta. Käytiin tsekkaamas fanikamat ja mentiin istuu, kuunneltiin If I lose myself ja parit coverit ja lähdettiin erittäin onnellisina ja tyytyväisinä -joskin tuskaisina kävelemään kohti Dublinin keskustaa. 

Mä tiedän, etten osaa ollenkaa antaa oikeutta tolle keikalle, jokasen pitäs kokee se ite. Tuntuu edelleen ihan utopistiselt, et yks pitkään Must see -listal roikkunu bändi on nyt yliviivattu. Että mä voin sanoa kokeneeni ton kaiken. Ja taas voin kertoa, kuinka yks bändi lisää inspiroi ja motivoi mua tekemään töitä unelmieni eteen. 

Kuten jo sanoin, visuaalisesti täydellinen esitys alusta loppuun. Mutta niin myös kaikilta muilta osa-alueiltakin. Voi, kuinka ikävä mulla onkaan ollu keikkailua. 


1 kommentti:

  1. OLI NII PARHAUTTA KOKO VIIKONLOPPU. Kiitos ♥
    T. Johis

    VastaaPoista