keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Redrama, Silent gig


Viime lauantaina matkattiin Nosturiin Helsinkiin ainutlaatuiselle keikalle. Kyseessähän oli siis Redraman niin sanottu Silent gig eli kaikki ääni laulusta taustaan ja soittajiin kuului yleisölle ainoastaan paikanpäällä jaetuista langattomista kuulokkeista. Mun mielestä toi oli tosi hauska jo pelkästään ideana ja siks se oli pakko päästä paikanpäälle kokemaan.



Oltiin hyvissä ajoin jo Nosturilla ja istuksittiin siellä sivustalla jonkun aikaa. Joskus puoli kymmenen aikaan mä siirryin siihen eturiviin odottelemaan kun siinä sattui mukavasti vielä tilaa olemaan. Joku nainen kävi ennen keikan alkua antamassa ihmisille vielä pikaisesti ohjeita koskien niitä kuulokkeita.





Sitten se jo alkoikin, bändi asteli lavalle ja alko soittaa, Lasse kurkisteli verhon takaa. Mulla oli käytännössä koko keikan ajan ne kuulokkeet sillein päässä ett toinen korva peittyi ja toinen ei niin kuulin hyvin sen itse keikan ja sitten kuulin myös yleisön laulun. Mut se syy miks pidin niitä sillein päässä oli oikeesti se että mun oli tosi vaikee hahmotaa miten kovaa mä ite laulan jos mun korvat oli kokonaan peitettynä enkä halunnu yksin huutaa siellä salissa joten noin pystyin kontrolloimaan omaa äänenvoimakkuuttani, hehe.



Keikka itsessään meni hyvinkin normaalilla kaavalla mihin jo kesän liveissä totuin. Muutama vaihdos tais settilistassa olla mut pääosin sama. Turn aroundii ei mm kesällä kaikilla keikoilla ainenkaan esitetty mut oli niin kiva kun se tuli tuolla. Angelin aikaan itkeä tihrustin taas ihan huolella mut se on kai ihan ok. Oli hauskaa myös huomata etten ollut ainut joka lauleli kaikki biisit mukana eikä vaan kertosäkeitä tai tunnettuja sinkkubiisejä niiku monesti on tupannu vähän olee hehheh. Mut siis eihän keikoilla tarviikaan osaa emmä sitä sano, ja mulle nyt tarttuukin nii nopeesti aina lyrsat ett hups. Nii asiaan palatakseni niin koko keikka oli tosi jees, siel oli kiva tunnelma ihmiset vähä jopa heilu siel musiikin tahtii, mukavan rentoo.


Keikan jälkeen lähettiin melkeimpä suoraan ulos, käytiin hakee takit autosta ja ooteltiin siinä pihalla. Joskus vaille kakstoista Lasse käveli siellä sisällä ja huomas mut siinä pihalla ja tuli moikkaa. Vaihettii muutama sana, otettiin kuvat ja kiitettiin mukavasta keikasta.

Siitä päädyttiin sitten loppujen lopuks jonon ohi Big chipseille Adamsiin moikkaamaan vielä Sebbeä ja Jussiakin. Tulihan siinä samalla tietty moikattua myös Tomi, Tph, Teemu ja Saksela. Ihan onnistunu reissu ja suht ajoissa oltiin jo ajelemassa kotia kohtikin.

2 kommenttia:

  1. Ehkä mäkin yritän kontrolloida seuraavalla kerralla mun ääntä :-D teil on kiva blogi, selkeetä luettavaa!

    Jos haluut käydä lukemassa/katsomassa mun postauksen tästä keikasta se löytyy tuosta linkistä :)

    http://eriieiel.blogspot.fi/2014/09/redrama-silent-gig-139.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, liity ihmees lukijaks josset oo vielä ;b hheehhe. Joo, täytyy käydä kurkkaamas ajan kanssa :)

      Poista