sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

It's alright if it makes you feel alive

Tasan viikko sitten kävelin Friends areenalta ulos, ettien Solna Centrumia ja ihmetellen elämää. Tää postaus koskee One Directionia, niitten kahta Tukholman keikkaa (13./14.6.) ja jos sua ei kiinnosta tai et vaan voi sietää kyseistä bändiä, niin on ok jättää lukematta. (Ja sanon nyt tässä vaiheessa senki, että kuvat ei oo huippulaatua, koska kännykkä.)

Mun pikkusisko on ihan hillitön 1D-fani ja sen takii mä keikalleki päädyin. Mä en aluks tykänny noitten musiikista ollenkaan, mut halusin olla kiva, koska tiiän kuinka raastavaa se on jos rakastaa jotain bändiä ja haluu vaan nähä ne livenä. Saikku siis sai kaks lippuu 14.6. keikalle joululahjaks ja sillon myös alko mun aivopesu. Mun ekat ajatukset, niinku varmaan monen muunki, oli että "taas yks teinitytöillä rahastava rakkausällölälly-poikayhtye", vaikka todellisuudessa olin kuullu vaan pari ekaa sinkkubiisii ja muiden kriittisii mielipiteit. Mun mielestä vähän naurettavaa, et oikeesti saarnaan aina kaikil jos joku on musiikin suhteen ennakkoluulonen ja ei jaksa ees ottaa selvää asiasta. Heh. Kuitenki, pikkuhiljaa aloin sitte kuuntelemaan jotain biisejä etten mä keikal ois ihan hukas ja pari pääs jopa starred-soittolistal. 


This is us -DVD One Directionista kuitenki oli se, joka muutti mun käsityksen. Oli hassuu, miten aidoilta ne vaikutti ja kuinka ne on päätyny tohon asemaan ihan sattuman ja hyvän tuurin kautta, fanien ansiosta. Niistä huoku sellanen ilonen asenne, pieni hullunkurisuus ja älyttömän hyvä huumorintaju. Tiiän, et maailmas on luultavasti monta miljoonaa muuta jotka ajattelee samoin, mut ne vaikuttaa just sellasilt ihmisilt, joitten kaa ois huippuu viettää aikaa. Ne on samanlaisia luonteeltaan ku mun kaverit. Varsinki Harrysta mulla oli hirveen ylimielinen kuva, mut nykyään ajattelen sitä ihan fiksuna jannuna. Ok, koska en tiedä mitä mä oikeen selitän enkä haluu kuulostaa kauheelt fangrillilt (ois kiva olla grilli), jätän nää höpinät tähän ja siirryn tarinoimaan Tukholmasta. Mutta tosiaan, älkää tuomitko ottamatta selvää. Kaikesta ei tarvii tykätä, mut jotkut asiat ei vaan oo niinku sä ne näät. 


Me lähettiin kotoota bussilla suoraan Tukholmaan torstai-iltana ja oltiin perillä joskus kaheksan aikaan aamulla. Aluks oli vähän vaikee suunnistaa, tajuta sitä metro/ratikka/lähijuna -systeemii ja muutenki oltiin aika eksyksissä. Loppujen lopuks päästiin kuitenki hotellille ja huoneeseen, vaikka oikeesti meiän ois pitäny päästä vasta kolmelta sinne. Mut oikeesti, se huone oli ihan mieletön, siis toi ikkunalautapenkkitsydeemi, perrrrrrrfect! Ja lisäks maisematki oli mun mielest aika khuul. En oo kauheest hotelleis ollu, mutta olen myyty. Tonne suuntaan uusiks vielä joskus!

Suihkun jälkeen lähettiin sit katteleen kaupunkii ja päätettiin suunnata Solnaan suoraan, "kattomaan valmiiks seuraavaks päiväks jonotustsydeemei". Oikeestihan olin ostanu meille liput myös perjantain keikalle ja Saikulla ei ollu mitään hajuu siitä. Voin kertoo, et se yllätty. Paljon. Ja hekotti ku Väiski Vemmelsääri vappuna. Oltiin tyhmiä eikä jaksettu raahata takkeja mukaan ja täristiin kylmäs tuules ja saatees. Onneks pian kuitenki ovet avautu ja päästiin paikoillemme -vaikkei se tietenkään hirveesti auttanu, ku stadionin katto oli auki. Damn!

Lämppärinä 1D:llä on ollu melkeen kaikil kiertueen keikoil 5 seconds of summer. Mä en oikeen osaa sanoo mitä mielt niistä oon. Ei ne huonoja oo, mut jotenki niistä vaan tulee liikaa mieleen Green Dayn ja All time low:n risteytys ja se hämmentää paljon. Oon siis aika neutraali niiden suhteen.
 5sosin jälkeen oli viel pieni tauko, jonka aikana näytettiin jotain musiikkivideoit ja sit soitettiin mm. Macarena, jonka mukana suunnilleen koko stadion tanssi. Paitsi mä, koska en tiedä miten se menee. Hups.
Ja sitteennnn uaa! Saikku nauro taas ku mielipuoli ja mua melkeen jopa itketti ku One Directionin avausfilmi lämähti ruuduille ja kaikki kilju. Huh.


Mä aattelin, et niillä vois olla joku tarkkaan mietitty show, mut sit ne pelleiliki lavalla, hyppeli pitkin poikin ja oli oikeesti viihdyttävii. Jotkut asiat kuulemma toistuu melkein kaikkialla (terveisin 1D-tietopankkini Saikku!) ja varmasti myös noi kliseiset "WE LOVE YOU, WE ARE HERE BECAUSE OF YOU!!" -välispiikit kuuluu kaikkialla, mut tolleen yleisesti ottaen ainaki vaikutti tosi rennolt keikalt. Ne veti yhteensä 24 biisiä ja sen lisäks lauantaina vielä Abban Mamma Mia!:n ja kaikki ruotsalaiset sekos, heh! Mietin, et jos ne tekis tollee suomes, nii vetäiskö ne jotain Kari Tapioo, Cheekkii vai Lordii ja sit vaa hymähtelin itekseni.

Oon tosi monelt kuullu ja lukenu, et Zaynin lavaesiintymises ei oo kauheest kehuttavaa, mut tuol se oli molemmil keikoil mun mielest hyvin messis, vaikka vähän vähemmän 'esillä' ku esim Harry ja Niall, mut must se on ihan ookoo. Tykkäsin myös siitä, et niitten äänet kuulosti livenä ihan yhtä hyvältä ku levylläki. Kun joku jossain oli kritisoinut ja sanonut, että koko bändi kuulostaa ihan tyystin eriltä ja että varmaan levylle niitten ääniä muokataan hirveesti. Mut mä en ainakaan huomannu mitään eroo. Eikä se ois haitannukkaan, ku meno oli yleisesti ottaen ihan huikee. Ei siel oikee voinu muuta ku hymyillä, laulaa mukana ja hyppii, tanssii, riehuu. 
Oon myös lukenu ihan hirveest valituksii siitä, että Directionerit on hulluja ja keikoilla on hirveen ahistavaa, tönitään ja hakataan muita sairaalakuntoon. Tietty tuollaki ihmisiä haettiin jatkuvasti pois, mut en usko sen johtuvan pelkästään yleisöstä. Nestehukka, kuumuus ja oman idolinsa näkeminen voi ihan yhtä hyvin aiheuttaa sen heikotuksen. Mulla ainaki on ollu paljon tukalampaa esim. Cheekin keikoil, enkä ees ollu tuol kovin takana! Joten kehotan kaikkia vaan rohkeasti lähtemään permannolle, jos istumapaikka kuulostaa liian tylsältä. 

Kaikin puolin mulle jäi ihan älyttömän hyvä fiilis ja kuva koko bändistä, niitten yhteishengestä ja kaikesta. Jollain tapaa myös ihailen niitä, mikä tuntuu aika hassult koska oon niitten kans samaa ikäluokkaa, mut ei voi mitään. Sain taas vaan lisää tarmoo uskoo omiin unelmiin ja motivaatiota tehä työtä niitten eteen, voi saavuttaa niin uskomattomii asioita ku jaksaa vaan yrittää. Mun on ihan pakko myös sanoo, että ihan tajuttoman uskomattomat valot ja tahtoisin vain kuvata One Directionin keikkaa kunnon kameralla. Aamen. Varmasti eksyn noitten keikalle vielä uusiks, jos joskus tulee mahdollisuus.

video

Ruotsissa me ei ehitty oikeestaan mitään muuta kokemaan, oltiin Sunnuntaina niin väsyneitä ettei lähetty raahaamaan laukkuja pitkin Gamla Stanii ja muita ihania paikkoja, mut pyörähdettiin silti Tukholman keskustas. Perjantai-iltana me eksyttiin ja meinasin saada hermoromahduksen, kunnes sit ihanat bussikuskit neuvo meitä (voisko suomalaiset kuskit olla yhtä ystävällisiä, kiitos!) ja sunnuntai-iltana ku hypättiin junaan, onnistuin pudottamaan meiän juna- ja bussiliput penkin väliin ennen lippujen tarkastust. Niitä ei saanu sieltä mitenkään, mut onneks konnari usko meit ja saatiin jäädä paikoillemme. Se tost matkast ois viel puuttunu, ku meiät ois heitetty junasta ulos. Bussiliputki saatiin ostettuu ja päästiin lopult kotiin ihan kunnos, vaikkakin yliväsyneinä. Must tuntuu et mulla on vieläki univelkaa tuolta, mut en voi sanoa katuvani. Huippureissu!


Ps. Moments oli ihan tajuttoman ihana livenä, en tiedä miten yhtä kappaletta voi rakastaa näin kovin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti